Alue XIII Ratina

Takaisin

Perustiedot

  • Kunta:
    Tampere
    Kaupunginosa:
    XIII Ratina
    Nimi:
    XIII Ratina
    Alueluokka:
    Hallinnollinen alue
    Aluetyyppi:
    kaupunkikortteli
    kaupunginosa

Tekstitiedot

  • Historia:
    Ratinanniemi oli alkujaan suhteellisen korkea hiekkaharju, jota käytettiin pitkään soranottopaikkana. Niemenkärjen ja vastapäisen eteläpuiston alueen muodostama kapeikko toimi myös vedenylityspaikkana. Rakennuksia alueella oli 1900-luvun taitteessa vain kourallinen. Ensimmäinen suurempi rakennusprojekti oli höyryvoima-aseman rakentaminen Pyhäjärven rannalle 1910-luvulla.

    Ratinan asemakaavoituksesta tekivät ehdotuksia mm. Lars Sonck 1900-luvun alkupuolella ja Eelis Kaalamo myöhemmin 1930-luvulla. Ratinan rakentaminen ja kaupunginosaksi muodostuminen tapahtui kuitenkin lopulta pitkälti julkisen rakentamisen ehdoilla. Alueen kaupunkikuvaan merkittävästi muokanneet linja-autoaseman ympäristö ja stadion valmistuivat 1930- ja 1960-luvuilla.

    Ensimmäiset isommat asuinrakennukset alueelle nousivat 1920-luvun kuluessa Hatanpään valtatien ja Vuolteenkadun kulmaan. Toinen suurempi asuinkokonaisuus valmistui 1950-luvulla vanhan höyryvoima-aseman läheisyyteen. Seuraavaa suuren mittakaavan asuinrakentamista Ratinassa saatiin odottaa 2000-luvun puolelle, jolloin Pyhäjärven puoleiseen rantaa rakennettiin uusi asuinalue.

    Kirjalliset lähteet:
    Jaakola, Juha, Leskinen, Marjatta (1998), Tampereen kaupungin rakennuskulttuuri 1998, Tampereen kaupungin ympäristötoimi kaavoitusyksikkö julkaisuja 2/98, Tampere.

    Koskesta voimaa -verkkojulkaisu:

    http://www15.uta.fi/koskivoimaa/kaupunki/1918-40/XIII.htm (vierailtu 27.11.2013)

Media

  • Kohteen kuva

    Ratina XIII.jpg

    • Kuvaaja:
    • Kuvatyyppi:
    • Kuvaus:
    • Kuvausaika:
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: 196
    • Alanumero: 731
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: E. A. Bergius
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: 196
    • Alanumero: 3031
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Eino Antero Bergius
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: 1107
    • Alanumero: 312:3
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Veli-Matti Parkkinen
    • Kuvausaika: 22.05.1999
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: 1140
    • Alanumero: 108
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja:
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: AL
    • Alanumero: 3384:3 D 682
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Jukka Raunio
    • Kuvausaika: 15.12.1940
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: HM 858
    • Alanumero: 56
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Kaarlo Mäkinen
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: HM 1372
    • Alanumero: 435
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: William Lomax
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: HM 1372
    • Alanumero: DIA:252
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: William Lomax
    • Kuvausaika: 20.03.1904
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: HM 1372
    • Alanumero: DIA:253
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: William Lomax
    • Kuvausaika: 20.03.1904
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: HM 1372
    • Alanumero: DIA:254
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: William Lomax
    • Kuvausaika: 20.03.1904
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: HM 1372
    • Alanumero: DIA:255
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: William Lomax
    • Kuvausaika: 20.03.1904
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: HM 1383
    • Alanumero: 7
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: E.M. Staf
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: HM 1982
    • Alanumero: 152
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Toivo Paatola
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 2
    • Alanumero: 794
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Eija Haapalainen
    • Kuvausaika: 09.12.2003
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 2
    • Alanumero: 795
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Eija Haapalainen
    • Kuvausaika: 09.12.2003
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 2
    • Alanumero: 796
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Eija Haapalainen
    • Kuvausaika: 09.12.2003
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 2
    • Alanumero: 797
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Eija Haapalainen
    • Kuvausaika: 09.12.2003
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 2
    • Alanumero: 798
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Eija Haapalainen
    • Kuvausaika: 09.12.2003
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 2
    • Alanumero: 799
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Eija Haapalainen
    • Kuvausaika: 09.12.2003
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 2
    • Alanumero: 800
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Eija Haapalainen
    • Kuvausaika: 09.12.2003
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 2
    • Alanumero: 801
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Eija Haapalainen
    • Kuvausaika: 09.12.2003
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 2
    • Alanumero: 802
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Eija Haapalainen
    • Kuvausaika: 09.12.2003
    Avaa

Arkeologiset kohteet

  • Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Muinaisjäännös­tunnus Muinaisjäännös­tyyppi Laji Ajoitus
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
      Ratinanniemen teollisuusalue   Ratina
    XIII kaupunginosa
     
      teollisuuskohteet
     
      uusi aika
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
      Viinikan tiilitehdas   Ratina
    XIII kaupunginosa
     
      teollisuuskohteet
     
      historiallinen
     

Rakennettu ympäristö

  • Tunnuskuva Kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Osoite Kohdetyyppi
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Vuoltsun kortteli   XIII - Ratina
     
    Hatanpään valtatie 3 / Ratinankuja 2 / Suvantokatu 4 / Vuolteenkatu 5  
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Tampereen linja-autoasema   XIII - Ratina
     
    Hatanpään valtatie 7 / Vuolteenkatu 4 liikenne
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Asunto Oy Hatanpäänvaltatie 12 / Kuppila Kulman talo   XIII - Ratina
     
    Hatanpään valtatie 12 / Vuolteenkatu 18 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Hatanpään valtatie 14   XIII - Ratina
     
    Hatanpään valtatie 14 / Asunto Oy Sorinmäki asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Asunto Oy Viinikanhovi   XIII - Ratina
     
    Hatanpään valtatie 15  
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Asunto Oy Ratinanhovi   XIII - Ratina
     
    Hatanpään valtatie 17 / Jokikatu 7 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Ratinan Stadion   XIII
     
    Ratinan rantatie 1 kulttuuri
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Tampereen Autotuonnin talo   XIII - Ratina
     
    Ratinankuja 1  
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Hoppakaupan talo / Väinö Huttusen kenkätehdas / Sorinkatu 1   XIII - Ratina
     
    Sorinkatu 1 / Vuolteenkatu 20 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Asunto-Osakeyhtiö Sorinahde   XIII - Ratina
     
    Sorinkatu 2 / Vuolteenkatu 22 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Sorinkatu 4   XIII - Ratina
     
    Sorinkatu 4  
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Sorin seuraintalo - Sorinkatu 16 ( PURETTU )   XIII - Ratina ja Sori
     
    Sorinkatu 16 kokoontuminen
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Tampereen sähkölaitos   XIII - Ratina
     
    Tampereen valtatie 24 / Voimakatu 11 / Voimakatu 17 muu
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Ratinan silta   XIII - Ratina
     
    Tampereen valtatien Ratinan suvannon ylittävä silta. liikenne
     

Tutkimushankkeet

  • Tunnuskuva Nimi Kunta Vanha kunta Hankkeen tyyppi Hankkeen alkupvm Hankkeen loppupvm
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampereen keskustan arkeologinen osayleiskaavainventointi Tampere
     
      Arkeologinen inventointi
     
    03.03.2014 08.10.2014
    Avaa Tampereen kantakaupungin rakennetun kulttuuriympäristön digitointihanke 2013 Tampere
     
      Muu
     
    14.10.2013 31.12.2013
    Avaa Tampereen keskustan rantojen käytön historia 1700-luvulta lähtien Tampere
     
      Maisemahistorian selvitys
     
    01.01.2012 01.01.2013
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampereen keskustan rakennettu kulttuuriympäristö 2012 (arvoalueet ja modernit kohteet) Tampere
     
      Rakennusinventointi
     
    01.01.2012 31.12.2012
    Kohteen kuva 
    Avaa
    SORIN NUORISOTALO Rakennushistoriallinen selvitys Tampere
     
      Rakennushistoriaselvitys
     
    01.01.2010 27.07.2010
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Sorinkatu 6-8, Tampere, Rakennushistoriaselvitys Tampere
     
      Rakennushistoriaselvitys
     
    01.09.2007 30.11.2007
    Avaa Ratinan Stadionin historia ja kehitysvaiheet Tampere
     
      Rakennusinventointi
     
    01.01.2005 15.11.2005
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Ratinanniemen kaupunkikuvallinen selvitys 2004 Tampere
     
      Muu
     
    01.01.2004 11.05.2004
    Avaa Maiseman kehityshistoria ja rakennusinventointi - Ratinan alue, Tampere Tampere
     
      Rakennusinventointi
     
    01.07.2002 30.09.2002

Muistomerkit

  • Tunnuskuva Kunta Nimi Kohdetyyppi
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Hyvän rakentamisen palkinto
     
    laatta
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Olympia-aukion laatta
     
    laatta
     

Lausunnot

  • Dnro Vuosi Lausunnon pvm Otsikko Lausunnon saaja
    Avaa 274 2014 11.08.2014 Tampere, keskustan katutilaohjeluonnos, TRE:5321/10.03.02/2013 Tampereen kaupunki, Kirjaamo
    Avaa 160 2015 29.05.2015 Tampere, Nalkala (III) Kaakinmaa (VI), Ratina (XIII), Eteläpuisto ja lähiympäristö. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (kaava 8581) Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen, Maankäytön suunnittelu
    Avaa 543 2016 30.01.2017 Tampere, Nalkala, Kaakinmaa, Ratina, Eteläpuiston ja lähiympäristön asemakaavaehdotus, kaava 8581 Tampereen kaupunki, Kirjaamo
    Avaa 278 2019 02.05.2019 Tampere, Ratinan suvanto, kaapeliratahanke Tampereen kaupunki, Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka, Tilaomaisuuden hallinta
    Avaa 458 2022 07.07.2022 Tampere, XIII (Ratina), Voimakatu 11, 17 ja 19, Tampereen valtatie 20 ja 22, käyttötarkoituksen muutos, asemakaava nro 8615. (TRE: 1778/10.02.01/2017), valmisteluaineisto Tampereen kaupunki
    Avaa 688 2022 06.10.2022 Tampere, III (Nalkala), XII (Kyttälä) ja XIII (Ratina). Ratinan suvannon alueen kehittäminen. Asemakaavan nro 8916 osallistumis- ja arviointisuunnitelma (TRE:1465/10.02.01/2022) Tampereen kaupunki
    Avaa 849 2023 09.01.2024 Tampere, XXII (Hatanpää) ja XIII (Ratina), Viinikanlahden alue, asemakaavan nro 8755 ehdotus (TRE:35/10.02.01/2019) Tampereen kaupunki