Alue X Jussinkylä, Juhannuskylä

Takaisin

Perustiedot

  • Kunta:
    Tampere
    Kaupunginosa:
    X Jussinkylä, Juhannuskylä
    Nimi:
    X Jussinkylä, Juhannuskylä
    Alueluokka:
    Hallinnollinen alue
    Aluetyyppi:
    kaupunkikortteli
    kaupunginosa

Tekstitiedot

  • Historia:
    Kaupunginosa X eli Juhannuskylä sijaitsee Tammerkosken itäpuolella. Aluetta on aikojen saatossa nimitetty Juhannuskylän lisäksi Jussinkyläksi ja Johanneksenkyläksi. Alue sijaitsee Satakunnankadun pohjoispuolella ja idästä sekä koillisesta aluetta rajaa rautatiet. Rajaavat rautatiet risteävät luoteessa Lapintien kanssa, joka rajaa myös Juhannuskylän aluetta.

    Juhannuskylä on syntynyt aikoinaan ilman asemakaava. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Jussinkylän alueelle yritettiin sijoittaa asemakaava, mutta se ei onnistunut täydellisesti. Osasyynä asemakaavattomuuden säilymiseen voidaan pitää jugend-tyylisuuntausta. Tämän tyylisuunnan kirkkaimpia edustajia Juhannuskylässä on vanha paloasema ja Johanneksen kirkko, joka tunnetaan nykyisin Tuomiokirkkona. Juhannuskylän rakennuskanta noudatteleekin kadun muotoja ja asemakaavattomuuden pystyy huomaamaan erityisesti Sukkavartaankadun ja Lapintien ympäristöstä.

    Kuvaus:
    Juhannuskylän alueella yhdistyy vanhanaikainen puu- ja kivitalorakentaminen moderniin kerrostalorakentamiseen. Juhannuskylän asutus alkoi muodostua aikoinaan ilman asemakaavaa ja tämä asemakaavattomuus on nähtävissä vielä nykypäivänkin Juhannuskylän rakennusten sijoittelussa. Alueelle sijoitettu rakennuskaava onkin joutunut joustamaan suunnitellusta.

    Juhannuskylän kirkkaimpia helmiä ovat tänäkin päivänä Jugend-tyyliset Tuomiokirkko ja keskuspaloasema. Jugend-tyyli on muutenkin selvästi nähtävissä alueen kivitaloissa. Alue on monipuolisesti rakennettu ja oman säväyksensä katukuvaan luo erikorkuiset talot. Alueella on niin kaksikerroksisia puutaloja kuin korkeita kerrostaloja.

Media

  • Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 2
    • Alanumero: 811
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Eija Haapalainen
    • Kuvausaika: 17.12.2003
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 2
    • Alanumero: 812
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Eija Haapalainen
    • Kuvausaika: 17.12.2003
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 2
    • Alanumero: 813
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Eija Haapalainen
    • Kuvausaika: 17.12.2003
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 2
    • Alanumero: 814
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Eija Haapalainen
    • Kuvausaika: 17.12.2003
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 2
    • Alanumero: 815
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Eija Haapalainen
    • Kuvausaika: 17.12.2003
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 2
    • Alanumero: 816
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Eija Haapalainen
    • Kuvausaika: 17.12.2003
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 2
    • Alanumero: 817
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Eija Haapalainen
    • Kuvausaika: 17.12.2003
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 2
    • Alanumero: 818
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Eija Haapalainen
    • Kuvausaika: 17.12.2003
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 112
    • Alanumero: 157
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Pihla Tupamäki
    • Kuvausaika: 22.07.2013
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 112
    • Alanumero: 158
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Pihla Tupamäki
    • Kuvausaika: 22.07.2013
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 112
    • Alanumero: 159
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Pihla Tupamäki
    • Kuvausaika: 22.07.2013
    Avaa

Arkeologiset kohteet

  • Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Muinaisjäännös­tunnus Muinaisjäännös­tyyppi Laji Ajoitus
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
      Erkkilä   Jussinkylä
    X kaupunginosa
     
      asuinpaikat
     
      historiallinen
     

Rakennettu ympäristö

  • Tunnuskuva Kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Osoite Kohdetyyppi
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    As.oy Erkkilän Aukee   X - Juhannuskylä
     
    Aleksanterinkatu 6 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Asunto-Osakeyhtiö Satakunnankatu 12 / Karhu-apteekin talo   X - Juhannuskylä
     
    Aleksanterinkatu 8 / Satakunnankatu 12 asuinkiinteistö
    liike-elämä
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    As.oy Aleksanterinkatu 11   X - Juhannuskylä
     
    Aleksanterinkatu 11 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Olympiantalo   X - Juhannuskylä
     
    Aleksanterinkatu 13 / Satakunnankatu 10 asuinkiinteistö
    kulttuuri
    majoitus ja ravitsemus
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    As.oy Aleksanterinkatu 9 X
     
    X - Juhannuskylä
     
    Erkkilänaukee 1 / Juhannuskylänkatu 1 / Sukkavartaankatu 4a asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Erkkilän silta   X Juhannuskylä
    XV Tammela
     
    Erkkilänkatu liikenne
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Asunto-Osakeyhtiö Oma-Tupa   X - Juhannuskylä
     
    Erkkilänkatu 7 / Huhtimäenkatu 4 / Rautatienkatu 7 / Siukolankatu 2 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Asunto-osakeyhtiö Juhannuskylä / Schreckin talo   X - Juhannuskylä
     
    Erkkilänkatu 9 / Huhtimäenkatu 5 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Johanneksen koulu ; Juhannuskylän koulu   X - Juhannuskylä
     
    Erkkilänkatu 10 / Postikatu 2 opetus
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    As. Oy Harju 1   X - Juhannuskylä
     
    Huhtimäenkatu 1 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Tammerkosken tyttölyseo / Tammerkosken koulu /Tammerkosken koulutalo/ Juhannuskylän koulu   X - Juhannuskylä
     
    Huhtimäenkatu 2 / Rautatienkatu 3-5 / Siukolankatu 5 / Vuorikatu 6 opetus
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Asunto-osakeyhtiö Suoja   X - Juhannuskylä
     
    Huhtimäenkatu 3 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    As.oy Juhannuskylänkatu 4   X - Juhannuskylä
     
    Juhannuskylänkatu 4 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Keskuspaloasema   X - Juhannuskylä
     
    Lapintie 2 / Palokunnankatu 2 / Pellavatehtaankatu 2 / Satakunnankatu 16 palo- ja pelastus
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Metodistikirkon talo - Lapintien Voima   X - Juhannuskylä
     
    Lapintie 4 / Palokunnankatu 5 liike-elämä
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    As. oy Lapintie 10   X - Juhannuskylä
     
    Lapintie 10 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    As.oy Jussinkylä   X - Juhannuskylä
     
    Lapintie 12 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    As.oy Soukannotko   X - Juhannuskylä
     
    Lapintie 18 / Sukkavartaankatu 15 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    TVA Pellavatehtaankatu 7   X - Juhannuskylä
     
    Pellavatehtaankatu 7 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    As.oy Tampereen polvikatu 1   X - Juhannuskylä
     
    Polvikatu 1 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    As.oy Soukanlahdenkatu 24   X - Juhannuskylä
     
    Polvikatu 3 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Polvikatu 5   X - Juhannuskylä
     
    Polvikatu 5 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    As.oy Huhtimäki   X - Juhannuskylä
     
    Polvikatu 7 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Asunto-Oy Tampereen Rautatienkatu 2   X - Juhannuskylä
     
    Rautatienkatu 2 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Tuomiokirkko / Johanneksen kirkko   X - Juhannuskylä
     
    Rautatienkatu 4b / Tuomiokirkonkatu 3b kirkollinen
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    As Oy Rautatienkatu 9   X - Juhannuskylä
     
    Rautatienkatu 9 / Erkkilänkatu 6 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    As.oy Kirkonportti   X - Juhannuskylä
     
    Rautatienkatu 11-13 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Asunto-Osakeyhtiö Keskuskeittiö   X - Juhannuskylä
     
    Satakunnankatu 14 / Pellavatehtaankatu 9 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Tuomisen kivimuuri   X - Juhannuskylä
     
    Siukolankatu 1 / Sukkavartaankatu 8 / Tuomiokirkonkatu 3 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    As.oy Kirkonlukko   X - Juhannuskylä
     
    Siukolankatu 3 / Rautatienkatu 4 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    As.oy Sukkavartaankatu 7   X - Juhannuskylä
     
    Sukkavartaankatu 7 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Pirkanhovi (entinen Pirkonhovi , nykyään Hovi )   X - Juhannuskylä
     
    Sukkavartaankatu 9  
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    As.oy Uusi Erkkilä   X - Juhannuskylä
     
    Sukkavartaankatu 11 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    As oy Kirkkotanhua   X - Juhannuskylä
     
    Tuomiokirkonkatu 8 asuinkiinteistö
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Tuomiokirkonpuisto   X - Juhannuskylä
     
    Tuomiokirkonpuisto  

Tutkimushankkeet

  • Tunnuskuva Nimi Kunta Vanha kunta Hankkeen tyyppi Hankkeen alkupvm Hankkeen loppupvm
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Juhannuskylä - Kaupunkikuvaselvitys ja täydennysrakentamisen viitesuunnitelma Tampere
     
      Maisemahistorian selvitys
     
    01.01.2023 27.09.2023
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Maisemahistoriallinen selvitys Tampereen Tuomiokirkonpuistosta Tampere
     
      Maisemahistorian selvitys
     
    01.01.2022 31.12.2022
    Kohteen kuva 
    Avaa
    JUHANNUSKYLÄ, TAMPERE - Kulttuuriympäristöselvitys 2021 Tampere
     
      Rakennusinventointi
     
    01.01.2021 31.12.2021
    Kohteen kuva 
    Avaa
    TOAS Pinja / Olympiantalo Tampere
     
      Rakennushistoriaselvitys
     
    01.01.2021 27.07.2021
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampereen keskuspaloasema - rakennushistoriaselvitys Tampere
     
      Rakennushistoriaselvitys
     
    01.01.2020 30.04.2020
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Juhannuskylän rakennetun kulttuuriympäristön inventointi 2019 Tampere
     
      Rakennusinventointi
     
    01.06.2019  
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampereen keskustan arkeologinen osayleiskaavainventointi Tampere
     
      Arkeologinen inventointi
     
    03.03.2014 08.10.2014
    Avaa X-Työnpuisto IX-956-1 vesialuetta, historiallisen kartta-aineiston analyysi Tampere
     
      Muu
     
    01.01.2013 31.12.2013
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampereen Klassillinen Lyseo - Rakennushistoriallinen selvitys 2012 Tampere
     
      Rakennushistoriaselvitys
     
    01.09.2012 17.09.2012
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampereen keskustan rakennettu kulttuuriympäristö 2012 (arvoalueet ja modernit kohteet) Tampere
     
      Rakennusinventointi
     
    01.01.2012 31.12.2012

Muistomerkit

  • Tunnuskuva Kunta Nimi Kohdetyyppi
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Suomen Punaisen Ristin pääsairaalan muistolaatta
     
    laatta
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Tampereen pisimmän rotvallikiven muistolaatta
     
    laatta
     

Lausunnot

  • Dnro Vuosi Lausunnon pvm Otsikko Lausunnon saaja
    Avaa 74 2020 18.03.2020 Tampere, X, Asuntoosakeyhtiö Erkkilän-Aukee (Aleksanterinkatu 6) ja Asunto O.Y. Aleksanterinkatu 11, lisärakentamisen vaikutus historialliseen Juhannuskylän kaupunkikuvaan Nyman arkkitehdit Oy
    Avaa 166 2021 12.03.2021 Tampere, X (JUSSINKYLÄ), Juhannuskylän täydennysrakentaminen ja suojelu, osallistumis- ja arviointisuunnitelma, asemakaava nro 8839. (TRE:6196/10.02.01/2020) Tampereen kaupunki