Viialan tilakeskuksessa ovat 1. päärakennus (1800-l/1866/1927), 2. asuinrakennus (1804/n. 1900), 3. 1930/40-l asuinrakennus, 4 puutarhurin mökki (1920/30-l), 5. maakellari (1930/1940-l), 6. viljamakasiini (1920/30-l), 7. kalustosuoja, suuli (1920/30-l), 8. allas ja pylväskäytävä/pergola (1920/30-l) ja 9. tenniskenttä (1980-l). Viialan kartano / suurtila on perustettu 1610-luvulla ja on osa Haihunkosken valtakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä (Museovirasto 1993). Tätä aikaisemmin paikalla oli Viialan kylä ja paikalla on siten erityisen suurta paikallista asutushistoriallista arvoa. Kartano muodostaa puistomaisine pihoineen ja rakennuksineen yhtenäisen ja näyttävän kokonaisuuden Viialan keskustan tuntumassa. Tilalla on neljä asuinrakennusta, päärakennukset 1800-luvun alkupuolelta ja kaksi työväen asuinrakennusta 1900-luvun alkupuoliskolta. Lisäksi on kolme talousrakennusta. Kartanon historia liittyy keskeisesti kahteen keskeiseen teollisuuslaitokseen. Viialan kartano sijaitsee vanhan Hämeenlinna - Tampere -tien varrella, joka on nykyisin jäänyt paikallisliikenteen käyttöön ja osa siitä on muutettu kevyenliikenteen väyläksi. Eteläpuolella on tontin rajana Tarpianjoki ja Haihunkoski. Länsirajan muodostaa rautatie. Pihapiirin ja Tarpianjoen välinen alue on aikaisemmin ollut puutarhana, nykyisin metsittynyt tai raivattu niityksi. Kartanon ympäristössä on omakotiasutusta, joista osa on rakennettu 1900-luvun vaihteessa ja osa ajalla 1950-2005. Kartanoalue muodostaa kuitenkin selkeästi oman saarekkeen selkeine rajoineen.

1. Päärakennus on rakennettu mahdollisesti 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla ja sitä on remontoitu vuonna 1866, jolloin siinä mainitaan olleen mm. kaksi umpikuistia. Muistitietona kerrotaan myös päärakennuksen tuhoutuneen tulipalossa vuonna 1862, jonka jälkeen rakennettiin nykyinen rakennus. Päärakennuksen nykyinen klassillinen ulkoasu, avokuisti, ikkunat, vuoraus, katto ja sisätilat ovat syntyneet vuoden 1927 remontissa, joka suunnitteli arkkitehti Veikko Kallio. Päärakennus, n. 13 x 31 metriä, on rakennettu kivijalalle, joka nykyisin betonoitu ja roiskerapattu ruskeaksi. Hirsirunko on vuorattu leveällä, keltaiseksi maalatulla keilapontatulla vaakalaudoituksella. Vuorauksen alla on eristeenä tuohi. Rakennuksen nurkissa ja pinnassa on käytetty harkkopilastereita, lisäksi on verhouksen yläosassa listan erottama sileä laudoituskenttä. Ikkunat ovat ristikarmilliset 6-ruutuiset. Satulakatto on katettu mustaksi maalatulla saumapellillä. Katolla on lisäksi valokaappeina lunetti-ikkunoita. Päädyissä on räystään alla sekä vuorauksen yläosassa lehtisahalla tehty koristelista. Rakennuksen länteen olevan julkisivun puolella on kookas klassistinen avokuisti, jota kannattaa neljä doorilaista pylvästä. Päätykolmioon on sijoitettu lunetti-ikkuna. Pylväiden välissä on balusteripylväillä koristeltu aita, joka on uusittu viimeisessä remontissa vanhan mallin mukaan. Pylväät ovat jo nyt halkeilleet. Kuistin lattia on liuskekiveä. Kuistin edessä on siististi lohkotuista ja hakatuista kivistä tehdyt portaat. Satulakatto on katettu mustaksi maalatulla saumatulla pellillä. Ulkovuori, vuorilaudat, kuisti ja ulko-ovi ovat puhallettu vesi/hiekkapuhalluksella 2000-luvun alkupuolella. Käsittely on vaurioittanut puumateriaalin pintaa. Nykyinen maalaus on tehty puhalluksen jälkeen, vuoraus vaaleankeltainen, listat valkoisella. Maali Tikkurilan pellavaöljymaalia. Eteläpään laudoitusta on korjattu samassa yhteydessä, uusitut laudat liimattuja. Ikkunoiden otsalautaan on lisätty levymateriaalista koriste. Kuistin ulko-ovi on ruskea, empiretyylinen, ilmeisesti 1920-luvulta. Oven ympärillä näyttävä, valkoiseksi maalattu kehys, mm. akaattikonsolit, yläikkunan koristeosat. Puhallus tuhonnut näidenkin pinnan. Rakennus on 1-kerroksinen, eteläpäädyssä on vintillä kesähuone. Sisätiloissa ovat säilyneet parhaiten 1927 remontissa tehdyt näyttävät sisäkatot, jotka ovat paneloitu petsatulla puulla ja vanerilla. Lisäksi salissa on säilynyt vanhat vuosisadan vaihteen kaakeliuunit. Sisäovet uusittiin yhtenäisiksi vuoden 1927 remontissa, ne ovat myös säilyneet. Talon lämmitysuuneja on purettu keskuslämmitykseen siirtymisen jälkeen. Eteläpään kellarissa on sauna ja pannuhuone.

2. Asuinrakennus on rakennettu vuonna 1804 ja sitä on jatkettu kahdella huoneella itäpäästä 1900-luvun vaihteessa. Laajennukseen on oma sisäänkäynti itäpäädyssä. Vanhan osan vuosiluku löytyy vintiltä veistettynä vanhan puolen itäpäätyyn. 1-kerroksisen rakennuksen kokonaismitta on n. 9 x 25 metriä ja se on rakennettu sekalaisten nurkkakivien päälle. Vanhemmassa osassa on paritupamainen hirsirunko, päädyt ylös saakka hirttä, vuoliaiskatto. Jatko-osa, noin 7 metriä, on myös hirsirunkoinen. Rakennus on vuorattu uusrenesannsihenkisellä vaakalistojen erottamalla kolmiosaisella vuorauksella. Alhaalla on listoilla erillisiin kenttiin jaettu noin tuuman vahvuinen helmiponttipaneeli. Rintapaneelin yläpuolella on keilapontattu vaakalauta ja ylhäällä vielä helmiponttipaneeli. Vuorauksen väri, listat ja panelointi on vaaleankeltainen 2000-luvulta. Vuorauksen alla on tervapahvi -tyyppinen eristyskerros. Vuorauksen yhteydessä on myös vanhan puolen pitkät nurkat sahattu lyhyiksi. Ikkunat ovat T-jakoiset 3-ruutuiset, helat ja saranat ovat 1900-luvun alkupuolelta. Länsipään ikkunat ovat myös T-karmilliset, joskin ruutuja on jaettu vielä pienempiin vaaka- ja pystypuittein. Ikkunoiden vuorilaudat ovat valkoiset ja koristeelliset leikkauksineen ja konsoleineen. Tyyli lähinnä uusrenessanssia. Otsalaudan yläpuolella olevat kruunu puuttuu. Osa niistä on siirretty asuinrakennus nro 3:n ikkunoiden yläpuolelle. Satulakatto on katettu huovalla 2000-luvulla. Rakennuksen päädyissä ovat umpikuistit ja pihan puolella suurilla ruutuikkunoilla varustettu satulakattoinen umpikuisti. Sisätilat ovat huonossa kunnossa. Jo Mustakallion aikana rakennus oli vajaakäytössä, siinä pidettiin mm. fasaaneja. Sisätiloja käytetään nykyisin jossain määrin varastona. Pintoja ja ovia on tuhottu palokunnan harjoitusten yhteydessä. Palokunnalla on lupa käyttää rakennusta savusukellusharjoituksiin. Pohjoispuolen ikkunat ovat rikottu ja suojattu sittemmin levyllä. Sisätiloissa on pääosin ollut pinkopahvit, jonka alla on paikoitellen nähtävissä vanha rappaus- ja tapettikerrostuma. Sisäpinnoista on paikoitellen jäljellä vain pieniä osia. Muutamia 1800-luvun peiliovia on säilynyt. Välikatto on osin pudonnut alas länsipään huoneessa katon vuotamisen seurauksena. Katto nykyisin ehjä. Vanhan puolen päätyhuoneet ovat jaettu myöhemmin kevyillä väliseinillä kahteen huoneeseen. Lisäksi on säilynyt pönttöuuni, kulmikas pönttöuuni, kaakeliuuni, kaakelihella ja kaksi tiiliuunia. Rakennus on painunut laajennuksen kohdalta, joskin rakennus on pääsääntöisesti hyvin joustanut. Muutamia pieniä lahovaurioita nähtävissä, johtuen etupäässä perustuskivien kivien mataluudesta. Rakennuksessa on toiminut Viialan ensimmäinen pankki ja apteekki.

3. Asuinrakennus on ilmeisesti rakennettu 1930/40-luvulla, joskin paikalla on ollut rakennus jo aikaisemminkin. Nykyisin rakennus on yhden perheen asuntona. Ennen tätä rakennuksessa oli kolme asuntoa, joten se oli tarkoitettu työväen käyttöön. Ilmeisesti keskimmäisessä asunnossa, joka oli suurin asui pehtoori. Rakennus on kooltaan noin 9x20 metriä ja se on rakennettu yhtenäiselle betonisokkelille, joka on rapattu ruskeaksi roiskerappauksella. Vuoraamaton hirsirunko on maalattu punaiseksi. Päätynurkat ovat pitkänurkkaiset ja levenevät ylöspäin, lisäksi ylimmissä hirsissä on koristeleikkaus. Hirsien päät ovat maalattu valkoiseksi. Muut liitokset ovat tehty lyhyellä nurkalla. Päätykolmiot ovat ns. roikkuvat ja lomalaudoitetut, länsipäässä on pyöreä koristeikkuna. Ikkunat ovat 6-ruutuiset, lasilista ja helat 1950-luvulta. Osa ikkunoista on yhdistetty 6+6 ruutuisiksi leveämmiksi ikkunoiksi. Rakennuksessa on satulakatto, joka on katettu tiilikuvioidulla pellillä. Rakennuksessa on pohjoispuolella kaksi betonisokkelilla olevaa avokuistia, Kuistissa on satulakatto, jota kannattaa kaksi valkoiseksi maalattua ja kuorittua pylvästä. Alhaalla on lomalaudoitettu aita.

4. Pieni asuinrakennus on rakennettu nurkkakivien varaan. Hirsirunko on vuorattu peiterimavuorauksella, väri on vaaleankeltainen, nurkka ym. listat ovat punaruskeat. Ikkunat ovat 1-ruutuiset tuuletusikkunalla, mahdollisesti 1950/60-luvuta. Satulakatto on katettu tiilikuvioidulla pellillä. Länsipuolella on pieni umpikuisti, pystyikkunat. Kuistin yläpuolella pieni avoterassi ja sille käynti yläkerrasta. sen yläpuolella katolla ikkunoilla varustettu valokaappi. Pieneen pihapiiriin kuuluu lisäksi maakellari ja ulkorakennus. Rakennus on toiminut kartanon puutarhurin asuinrakennuksena. Rakennus on rakennettu vuosien 1925 ja 1938 välisenä aikana.

5. Maakellari on kivirakenne, jota on vahvistettu myöhemmin betonilla. Kellarissa on pieni eteinen, joka on tehty suurista lohkotuista kivistä. Lisäksi sisätiloissa on kolme huonetta, jotka ovat valettu betonista, väliovet raskaita metalliovia. Kellari on katettu maakummulla ja kivireunuksella. Rakennus tunnetaan myös pommisuojana, rakennettu nykyiseen muotoon mahdollisesti jatkosodan aikana.

6. Viljamakasiini on rakennettu lohkotuista kivistä tehdylle kivijalalle. Runko on puhtaaksi muurattua punatiiltä, lisäksi ikkunoita, rakennuksen nurkkia ja seinän yläosaa on koristettu kellertävällä rappauskentillä. Alkuperäinen väri oli valkoinen, nykyinen väri on 2000-luvun alkupuolelta. Aumakatto on katettu mustalla saumapellillä. Katolla on lisäksi kaksi puolipyöreää frontonikoristetta. Ikkunat kapeita, korkeita ruutuikkunoita, joissa ristikkokoristelu. Nykyisin 1,5 kerroksinen rakennus on autotallina, johon käyttöön se otettiin jo nahkatehtaan aikana. Tällöin sisätiloihin valettiin betonipilari ja palkkeja kannattamaan välikattoa. Rakennus on hyväkuntoinen, joskin seinissä on paikoitellen murtumajälkiä. Rakennus on lukuun ottamatta suuria oviaukkoja, jotka ovat tehty eteläseinään. Rakennusaika on vuosien 1925 ja 1938 välillä.

7. Suuli on rakennettu nurkkakiville, rankorakenne, pysyvuoraus maalattu punaiseksi. Rakennettu vuosien 1925-1938 välillä.

8. Betonista rakennettu pieni vesialla on rakennettu ilmeisesti 1920/30-luvulla. Itäpäädyssä on puolipyöreä syvennys, länsipäädyssä portaat. Myöhemmin on lisätty pieni moottorikoppi, jolloin vettä on pystytty lämmittämään. Altaaseen liittyy tiilipilareiden muodostama käytävä/pergola, joka päättyy viljamakasiinille. Aikaisemmin pilarit ovat kannattaneet paksuja poikkihirsiä. Nämä poistettiin lahonneina 2000-luvun vaihteessa. Pilarit ovat betonitiiltä ja ne ovat maalattu kellertäväksi 2000-luvun vaihteessa. Pilarit ovat kallistuneet perustuksen pettämisen seurauksena.

Nykyiset omistajat haluavat säilyttää nykyisen rakennuskannan kokonaisuutena.

Viialan kartano on muodostettu 1610-luvulla Viialan kylän viidestä talosta. Lisäksi kartanoon liitettiin 1690-luvulla yksi tila, joka oli ollut jo sen lampuotina 1630-luvulta alkaen. Viialasta muodostettiin 1600-luvulla ratsutila. Tilan koko oli 2 manttaalia ja siinä oli 601 hehtaaria ennen rautatietä ja teollistumista. Nykyinen tontti on vuodelta 1926 ja on kooltaan noin 3,2 hehtaaria. Viialan kartanon tontti oli nykyistä huomattavasti laajempi ennen rautatien rakentamista. Tontin rakennukset ulottuivat aina rautatien länsipuolelle.

Vuonna 1873 vuokrasi Akaan Höyrysaha tontin sahaa varten Viialan kartanolta. Sopivaksi katsottu paikka löytyi Tarpianjoen varresta, noin 250 metriä kartanolta koilliseeen. Yhtiö myös hankki kartanolta "lokaalin" paikallistoimistoa ja kokouksia varten. Tämä rakennus on mahdollisesti naapurissa oleva Tuomarla, joka on rakennettu vuonna 1872 ja myöhemmin toimi yhtiön johtajan asuntona. Saha tuhoutui tulipalossa vuonna 1880, jonka jälkeen Höyrysaha osti Viialan kartanon ja erotti siitä 24 hehtaarin tontin sahatoimntaa varten. Tämän jälkeen kartano laitettiin myyntiin ja uudeksi omistajksi tuli Fredrik af Forselles.

Hugo Sandbacka tuli kartanon omistajaksi 1921. Hänen toimesta kartanon lounaispuolelle, radan taakse perustettiin Tarpianjoen rannalle nahkatehdas. Sandbackan aika jäi lyhyeksi ja jo viiden vuoden kuluttua nahkatehdas ja kartano siirtyivät osaksi Emil Aaltosen omistamaa yhtiökokonaisuutta. Viialan Nahkatehdas oy:n johtajaksi tuli Aaltosen vävy Jooseppi Mustakallio. Viialan kartanosta tuli tällöin johtajan asunto. Jo seuraavana vuonna alkoikin laaja remontti, jossa päärakennus sai nykyisen asunsa. Muutostyön suunnitteli arkkitehti Veikko Kallio. Samoihin aikoihin rakennettiin pihan länsireunalle vesialla ja pilaririvin kannattama pergola. Myös viljamakasiini on tältä ajalta. Myös talouspiha koko suuria muutoksia tänä aikana. Oletettavasti rakennusten ja joen väliin rakennettiin puutarha ja puutarhurin asunto tällöin. Rakennusten lisäksi kartanon pihapiiristä pidettiin huolta. Työvoimaa riitti pihojen kunnostukseen. Mustakallion aikana kartanon alue muodosti näyttävän kokonaisuuden. Sisäänkäynnin portinpylväät olivat pihapiirin pohjoislaidalla, josta tultiin puistomaiseen edustuspihaan, jota rajasivat päärakennus, kaksi asuinrakennusta ja vesialla ja pergola. Sen eteläpuolella oli talouspiha, jossa olivat suuli, maakellari, navetta ja vilja-aitta. Talouspihan eteläpuolella oli kartanon puutarha, kasvimaa ja kasvihuoneita. Puutarhan hoitaja asui kosken lähellä olevassa mökissä. Muusta toiminnasta maintaan hevosten- ja lampaiden kasvatus.

Seuraava omistaja oli Heikki Berglund, joille kartano tuli vaimon isän häälahjana 1960-luvulla. Hänen aikana hevoset pysyivät mukana kartanon maisemassa. Hevosaitaus oli maakellarin itäpuolella. 1980-luvun loppupuolella hevostoiminta lopetettiin, jonka seurauksena 1910 rakennettu navetta purettiin sekä aitauksen paikalle rakennettiin tenniskenttä. Suurempi remontti aloitettiin päärakennuksessa 2000-luvun vaihteessa, jolloin rakennus hiekkapuhallettiin. Töiden ollessa vielä kesken ostivat nykyiset omistajat kartanon. Heidän aikana rakennuksia on kunnostettu mm. vanhan päärakennuksen katto on korjattu ja rakennus on maalattu. Samoin kunnostettiin viljamakasiiniä, johon käytettiin samaa väriä kuin päärakennukseen.

Nykyinen tontti lohkottiin vuonna 1926 ja käsittää 3,17 hehtaaria.

Viialan kartano sijaitsee vanhan Hämeenlinna - Tampere -tien varrella. Nykyisin Keskuskadun nimellä kulkeva maantie on jäänyt paikallisliikenteen käyttöön ja osa siitä on muutettu kevyen liikenteen väyläksi. Eteläpuolella on tontin rajana Tarpianjoki ja Haihunkoski. Länsirajan muodostaa rautatie. Pihapiirin ja Tarpianjoen välinen alue on aikaisemmin ollut puutarhana, nykyisin metsittynyt tai raivattu niityksi. Kartanon ympäristössä on omakotiasutusta, joista osa on rakennettu 1900-luvun vaihteessa ja osa ajalla 1950-2005. Kartanoalue muodostaa kuitenkin selkeästi oman saarekkeen selkeine rajoineen.

Heiskanen, J. Viiala. Rakennetun ympäristön ja kulttuurimaiseman inventointi 2005-2006