Isoröyhiön kylässä sijaitsevan Arasalon saaren pohjoispäässä on muinaislinna, joka kertoo esihistoriallisen ajan ihmisten liikkumisesta Kyrösjärven reitillä ja asumisesta lähitienoilla. Arasalo on korkea kallioinen mäki, jonka rinteillä ja päällä on kivivalleja. Sieltä on löydetty jäännöksiä ilmeisesti vallien sisäpuolella sijainneista asumuksista ja tulisijoista. Ihmisten oleskelusta Arasalossa ovat osoituksena myös sieltä talteen saadut löydöt: rautaesineiden palasia, piitä ja palanutta saveta. Kivikautisia löytöjä paikalta ovat tasataltta, kourutaltta, kvartsiesineet ja iskokset, palanutta savea sekä palanutta luuta. Arasalon funktiota puolustuslinnana vahvistaa osaltaan kallion juurelta löytynyt viikinkiaikainen kirves eli tappara. Röyhiöstä on saatu talteen kaarrekantainen reikäkirves, joka on Suomessa harvinaisia todennäköisimmin pronssikaudella (1500/1300-500 eKr.) käytössä olleita esinemuotoja. Linnavuoren metallikautisia löytöjä ovat kirves, rautavanne, piitä sekä palanutta savea.

Arasalon nimi on liitetty saamelaisperinteeseen, sillä lapin kielessä ara merkitsee tulisijaa. Muista saamelaisperäisistä paikannimistä Isoröyhiössä voi mainita Nuuskulammen, lapin kielessä njukša merkitsee joutsenta sekä Polson (puolza = harju, töyräs). Seitsemisen nimikin saattaa olla saamelaisperäinen, sillä sieidi merkitsee seitaa tai uhripaikkaa. Kantasanana tähän saattaa olla myös seid, seit, joka merkitsee haltiaa.

Kivikautisia irtolöytöjä ovat Paaston talon pellosta 1880-luvulla löytynyt tasataltta, Arasalon muinaislinnan eteläpuolelta vuonna 1971 löydetty kourutaltta ja kvartsiesineitä sekä Yliojan maalta 1970-luvulla löytynyt hioimen katkelma. Isoröyhiön Yliojalta on löydetty rautakautinen kalmistoalue, joka sijaitsee korkealla kalliomäellä Yliojan talon lounaispuolella, Salonvälin lahden luoteispäässä. Kalliolta on löydetty 16 selvästi erottuvaa kivikasaa, joiden läpimitta vaihtelee 1-4 metriin. Näistä hiidenkiukaista on löydetty luita.

Isoröyhiön kylä on peräisin rautakaudelta, pakanuuden ajalta. Keskiajan lopulla se oli kasvanut monitaloiseksi kyläksi ja vuoden 1540 maakirjan mukaan se oli taloluvultaan Ikaalisten suurin. Kylä kuului Hämeenkyrön emäpitäjän Viljakkalan neljännekseen ja siirtyi myöhemmin osaksi Aureen neljännestä. Isoröyhiö käsitti kaksi kylää, Kyrösjärven rannassa olevan Röyhiön eli Alaskylän ja hieman ylemmäksi rakennetun Rautamäen, jota myöhemmin alettiin epävirallisesti nimittää Yliskyläksi Rautamäen nimen jäädessä unohduksiin 1600-luvun kuluessa. Vuoden 1540 maakirjan mukaan Rautamäessä oli kylän suurin talo eli Talonen, kaksi muuta taloa, molemmat Paastot, Papunen sekä pari muuta myöhemmin jäljettömiin hävinnyttä tilaa. Alaskylän suurin talo oli Iitu. Muita taloja olivat Pentti, Laukkala, Säippä ja Pasko eli Mansikka. Näiden lisäksi kylässä oli neljä myöhemmin hävinnyttä melko pientä tilaa, Soikoi eli Soikka, Korni, Kujala ja Eino (Enevald).

1570-luvulta alkaen erämaiden asutustilat alkoivat autioitua katovuosien, kulkutautien, sotaverojen, väenottojen ja linnaleirirasitusten vuoksi. Autiolla tarkoitettiin veronmaksukyvyttömäksi köyhtynyttä taloa, jonka verot olivat rästissä ainakin kolmelta vuodelta. Isoröyhiössä Soikan autiotalon maat yhdistettiin Ojaan 1600-luvun alussa. Pentin tilaan yhdistettiin autioitunut Penttilä ja näin Ojasta ja Pentistä tuli Isoröyhiön suurimmat tilat. Hiedan autiotila luovutettiin parille sotamiehelle ja isäntä merkittiin talostaan häädetyksi vuonna 1611. Jo vuonna 1557 mainittu Hiedan talo hävisi, mutta muisto siitä on säilynyt kylän nimistössä satoja vuosia. Edelleen Isoröyhiön tonttimaiden liepeillä tunnetaan mm. Hiedan mäki ja Hiedan holma.

Kaskiviljely sai Ikaalisissakin alkunsa jo esihistoriallisena aikana. Kun asutus rautakaudella vakiintui ja taajeni, kylien lähistöllä syntyi puutetta kaskettavaksi kelpaavista metsistä. Kyrösjärven rannoille syntyneiden kylien lähiympäristössä olevien kotitarvemetsien taakse muodostui viimeistään keskiaikana laajoja, nimiltään ja rajoiltaan tunnettuja ”maita” (urfjäll), joskus yksittäisen talon, muutaman naapuruksen tai kokonaisen kylän omistamia alueita, joita käytettiin pääasiallisesti kaskeamiseen. Asutusta niille ei pitkiin aikoihin syntynyt, mutta niiden rajat pysyivät voimassa monilta osin vielä isojaon jälkeenkin. Ikaalisissa näitä erillisiä takamaita oli muuan muassa Kyrösjärven itäpuolella suurta Suomenselän eräaluetta vasten. Suurin yhtenäinen kaskimetsien eli ”maiden” vyöhyke ulottui Röyhiöjärven pohjoispuolelta Viljakkalan rajalle saakka. Ensimmäisenä oli tevaniemeläisille kuulunut Veholamminmaa, sitä lähinnä Miettisten Järventakustanmaa, sitten Isoröyhiön ja Leutolan Vehkojanmaat, Osaran Saukonmaa, Sarkkilan ja Osaran Karpanmaat, Helteen Marjamäenmaa, Isoröyhiön Sisätönmaa, Juurijärvenmaa, Mämmin- ja Joentaustan maat, Hihkiön- ja Koksalon maat, Seitsemisten (Seitämistön) maa sekä viimeisinä sipsiöläisten Aivuksenmaa ja Kantostenmaa.

Kyrösjärven itäpuolisella eli ns. Seläntaustan asutuksella oli Ikaalisten muita kyliä laajemmat takamaat. Isoröyhiö ja Vähäröyhiö hallitsivat yhdessä Sipsiö-keskeisen jakokunnan kanssa arviolta lähes kolmensadan neliökilometrin aluetta, jonka sisällä ulkopuolisilla oli vain Saukon- ja Karpanmaan metsälohko ja 1500-luvulla Juhtimäkeen syntynyt uudisasutus. Näin laajan takamaan omistajilla ei ollut tarvetta vallata eräsijoja tai kaskimaita kauempaa, ja niinpä Isoröyhiö puuttuu eräluetteloista lähes kokonaan. Vuosina 1550-1570 kahdella Isoröyhiön kantatalolla oli eräsijoja. 1600-luvun loppupuolella Isoröyhiöllä, Osaralla ja Sarkkilalla oli kalastusosuuksia Karppajärvellä. Isoröyhiöllä oli kauko-omistuksia myös nykyisen Seitsemisen kansallispuiston alueella kruununmaan keskellä. Maat sijaitsivat koillisessa noin 20 kilometrin päässä kylästä.

Ikaalinen kuului Länsi-Suomen peltoviljelyalueeseen, jossa oli vallalla sarkajako. Kylien talot sijaitsivat lähekkäin yhteisellä kylätontilla, jonka ympärillä kotipellot levittäytyivät. Kauempana sijaitsivat ulkopellot, niityt ja laidunmaat. Ne samoin kuin kylänmetsät kuuluivat kylien rintamaihin. Sen ulkopuolella sijaitsivat ulkomaat ja -palstat, jotka saattoivat olla hyvinkin kaukana. Erämaat, joilla harjoitettiin eränkäyntiä, olivat kaukonautinnan ja -omistuksen varhaisimmat kohteet. 1600-luvun lopulla talojen kaukonautinnat olivat pääosin niittyjen käyttöä, vähäisemmässä määrin kaskeamista ja perinteistä eränkäyntiä. Sarkajakoinen kylä peltovainioineen ja taloineen sellaisena kuin se 1600-luvulla oli, näkyy yleensä vielä 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun isojakokartoissa. Talojen tontit pysyivät vuosisatoja samoilla paikoilla siellä, missä asutus oli vanhaa. Halkomisten seurauksena talojen lukumäärä kylissä kasvoi.

Karpanperäntien varressa Saukkolammen kaakkoispuolella on vuonna 1774 perustettu Asumalahden tila. Asumalahti on muodostunut Isoröyhiön Koipelan talosta. Asumalahdesta on 1920-luvulla lohkottu Iso Karppajärven itäpuolella sijaitseva Kuusiniemi sekä kaakkoispuolella sijaitseva Ahola, joka oli alun perin asutustila. 1930-luvulla on lohkottu Saukon koulun tontti sekä Asumalahden eteläpuolella sijaitseva Lahden lohkotila. Myös Luhalahdentien koillispuolella sijaitseva Lehmus on lohkottu Asumalahdesta.

Paaston perintötalo on halottu isojaossa, jolloin syntyivät Paasto sekä Penijoenlahden itäpuolella sijaitseva Kujansuu. Paastosta on lohkottu muun muassa Mäntylä vuonna 1927. Kujansuusta on lohkottu muun muassa Luhalahdentien varressa sijaitseva Penijoki vuonna 1905, Sorvanperän suunnassa sijaitseva Särkijoki vuonna 1914 sekä Kujansuun pohjoispuolella sijaitseva Koivikko vuonna 1958.

Harjuntaustan perintötalosta on lohkottu Toivola eli Harjula Hammaren-yhtiölle vuonna 1921. Mansikan perintötalosta on lohkottu Lahdentausta vuonna 1926.

Perimätiedon mukaan Viljakkalasta Luhalahden kautta kulki vanha sotilastie kohti Parkanoa. Se kulki Asumalahden maiden kautta. Tie laskeutui ns. Lasaretinahteesta Penijoen torpan kautta Asumalahden Koiraladon vainiolle. Ylitettyään pehmeän kohdan, jonka kantavuutta oli kiveämällä parannettu, tie nousi Myllyvainion ja Myllysillan kautta Asumalahden talon pihapiiriin. Tästä tie jatkoi Saukonperän kautta Poltinkoskelle ja edelleen kohti Parkanoa. Nykyinen Saukkolampi oli tuohon aikaan osa Kyrösjärven Penijoenlahtea ja sitä kutsuttiin Saukonlahdeksi. Tie oli tärkeä väylä pohjoiseen päin mentäessä ja se oli käytössä siihen asti, kun uusi tie valmistui 1860-luvulla Penijoenlahden ja Piirroslammin väliselle kannakselle Kyrösjärven laskemisen jälkeen.

Kyröskosken perkaamisella laskettiin Kyrösjärven pintaa kolmella eri kerralla 1800-luvun alkupuolella yhteensä yli kaksi metriä. Viimeinen Kyröskosken perkaus tehtiin vuosina 1828-31. Näin Kyrösjärven rannoille saatiin runsaasti vesijättöniittyjä karjan laitumiksi ja niiltä voitiin korjata niittyheiniä talven varalle. Maisema muuttui oleellisesti laskun seurauksena. Kyrösjärven Penijoenlahdesta pistävästä Saukonlahdesta muodostuivat Saukkolampi ja Piirroslampi. Piirroslammen ja Penijoenlahden välille kaivettiin ns. Salminoja parantamaan veden virtausta. Kirkkoveneet, joilla oli aikaisemmin soudettu Asmaspohjaan saakka, siirrettiin Isoröyhiön jakokunnalle yhteisalueeksi muodostetulle paattivalkamalle Penijoenlahden rannalle. Uudelta valkamalta hoidettiin kirkko- ja asiointimatkat kirkolle. Samalla erotettiin veneenpitopaikkoja sellaisille talouksille, joilla ei ollut omaa rantaa. Jakokunnalle jäi myös yhteisiä alueita, muun muassa pieniä saaria sekä alavia vesijättömaita.

Vuonna 1843 järjestettiin katselmus Kyrösjärven laskun seurauksena syntyneiden vesijättömaiden jakamiseksi. Katselmuksen tuloksena Saukkolammen rannoista tuli Asumalahden eli Koipelan omistukseen yli ⅔ eli noin kaksi kilometriä. Osa Piirroslammen ympärystä sekä pieni osa Saukkolammen rantaa jäivät Vähäröyhiön Iso-Heikkilän osatalolle. Saukkolammen lisäksi Asumalahti sai jakomaita myös Penijoenlahden rannalta. Nykyisin Saukkolammen rannat jakaantuvat Isoröyhiön ja Vähäröyhiön kylille.

Uusi tie Parkanoon ylitti Penijoenlahden ja Piirroslammen kannaksen. Salminoja ylitettiin uudella kiviarkkujen varaan rakennetulla puusillalla. Vanha sotilastie jäi pois käytöstä, mutta Saukonperälle ja Karpanperälle johtava kylätie jäi edelleen kulkemaan Asumalahden talon pihapiirin läpi. Uusi tie palveli liikennettä kylän kohdalla runsaat sata vuotta, sillä Salmin silta ja noin kilometrin mittainen osuus tietä rakennettiin uudelleen vuosina 1967-68. Uusi tie siirtyi vanhalta uralta noin 50 metriä Penijoenlahden suuntaan. Salmin vanha silta korvattiin uudella betonisillalla.

Eri puolilta tulleet tukkitiet johtivat talvisin Penijoenlahden itärannalle. Monilta suunnilta tulleet tiet yhtyivät Osaran kylän Saukon talon kohdalla ja jatkuivat siitä yhtenä Saukkolammin ja Piirroslammin yli Penijoenlahden plaaneille, Laiskalannokan massaplaanille tai Rakinojan halkoplaanille. Kuorma-autot alkoivat korvata hevoskuljetuksen tukinajossa 1950-luvun loppupuolella ja 1960-luvun alussa.

Isoröyhiön kylätontti sijaitsee Kyrösjärven itärannalla Luhalahdentien tuntumassa inventoidun alueen kaakkoispuolella. Kylä on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurhistoriallinen ympäristö, se on Itä-Ikaalisten vanhinta asutusmaisemaa. Kyläkeskuksen luoteispuolella on rautakautinen kalmisto ja kylän eteläpuolella Majosselän rannalla kohoaa Arasalon muinainen linnavuori, jonka laella on kvivallien jäännöksiä. Itse kylä on seudun parhaiten säilyneitä. Talot ovat tiiviinä rykelmänä kyläraitin varrella Kyrösjärven rannalla.

Suurin osa entiseen Saukon koulupiiriin kuuluvaa Isoröyhiön aluetta sijaitsee Penijoenlahden ja Saukkolammin itäpuolella. Pohjoisessa on Osaran alueita, koillisessa Helteen kylän alueita, lännessä Vähäröyhiö ja luoteessa Sarkkila. Lisäksi Isoröyhiöön kuuluu alue Sorvanperän suunnalta. Se rajautuu idässä Leutolaan, etelässä Vähäröyhiöön rajan kulkiessa Särkijoessa sekä lännessä Miettisiin.

Alueen vanhin rakennuskanta on peräisin 1890-luvulta. Asumalahden tilasta lohkotun, Karpanperällä Iso Karppajärven kaakkoispuolella sijaitsevan Aholan torpan 1½-kerroksinen asuinrakennus on rakennettu vuonna 1895. Luultavasti vuonna 1896 on rakennettu Sorvanperän suunnassa Röyhiönjärven itäpuolella sijaitsevan, Kujansuun tilasta lohkotun Särkijoen piharakennus. Särkijoen pihapiirin vanhaa rakennuskantaa ovat lisäksi 1890-luvulla rakennettu maakellari, kaksi otsa-aittaa sekä 1920-luvulla rakennettu navetta. Päärakennus on 1970-luvulla rakennettu yksikerroksinen tasakattoinen tiilirakennus. Luultavasti 1800-luvun loppupuolella on rakennettu myös Karpanperän suunnassa sijaitsevan, Harjuntaustan perintötalosta lohkotun Toivolan eli Harjulan 1½-kerroksinen asuinakennus.

1910-luvulla on rakennettu entisen Saukon koulupiirin kaakkoisrajalla sijaitsevan Lahdentaustan paritupatyyppinen asuinrakennus, joka on alun perin ollut Mansikan perintötalon torppa.

Alueen vanhimpia asuinpaikkoja on Asumalahden tila, joka on perustettu torppana 1700-luvulla. Asumalahti on 1920-luvulla jaettu kahden veljeksen kesken siten, että muodostui sen eteläpuolella sijaitseva Lahden tila. Jaossa myös tilan rakennukset jaettiin. Päärakennus sekä vanha aittarakennus siirrettiin Lahden tilalle, vieras- ja pakarirakennukset sekä luhti jäivät Asumalahteen. Tilan vanha kivinavetta purettiin ja siitä tehtiin kivijalat molempien tilojen uusiin navettarakennuksiin. Lahden tilalle siirtyneellä alueella sijaitsivat jo ennestään paja sekä pellava- ja mallassauna. Ne jäivät paikoilleen ns. Pajamäkeen, jossa myös Asumalahden mylly aikoinaan sijaitsi. Toinen mallassauna ja vanha navetta- ja tallirakennus jäivät jaossa Asumalahteen, riihi jäi yhteiskäyttöön. Lahden tilan päärakennuksena oli vuoteen 2002 saakka Asumalahden tilalta siirretty, vuonna 1928 rakennettu hirsirakennus. Aittarakennus on edelleen pystyssä. Asumalahden nykyinen päärakennus on rakennettu 1940-luvun lopulla. Vanhaa rakennuskantaa tilalla edustavat 1800-luvulla rakennettu luhti ja maakellari sekä 1920-luvulla rakennettu navetta.

1920-luvun rakennuksia on Asumalahden maalle vuonna 1922 rakennettu Saukon koulu, joka on kaksikerroksinen puurakennus. Koulutilojen lisäksi rakennuksen toisessa päädyssä on kolme erillistä asuinhuoneistoa. Kujansuun tilan kaakkoispuolella Luhalahdentien varressa sijaitseva, Paaston perintötalosta lohkottu Mäntylän torppa on rakennettu luultavasti 1920- tai 1930-luvulla. Se on 1½-kerroksinen eteiskamarituparakennus.

1930-luvun rakennuskantaa edustavat Karpanperällä Iso Karppajärven itäpuolella sijaitseva Kuusiniemi sekä Luhalahdentien koillispuolella Asumalahdesta lohkotulla maalla sijaitseva Lehmus, jonka ulkorakennus on rakennettu 1960-luvulla. Vuonna 1930 Kyröskosken Osuuskauppa osti Asumalahden tilalta tontin, jolle rakennettiin myymälä. Osuusliike Oman Saukonperän myymälä sijaitsi Karpanperäntien länsipuolella Saukon koululle kääntyvässä tienhaarassa. Rakennus on nykyisin asumiskäytössä.

Paaston perintötalosta halottu, Luhalahdentien ja Penijoenlahden välissä peltoaukean keskellä sijaitseva Kujansuu on ollut saman suvun hallussa 1750-luvulta lähtien. Kujansuun tilan päärakennus on vuonna 1967 rakennettu yksikerroksinen tiilirakennus, jonka paikalla on aiemmin sijainnut vanha päärakennus. Pihapiirissä on myös 1940-luvulla rakennettu 1½-kerroksinen asuinrakennus, tätä aiemmin rakennetut navetta, luhti ja sauna sekä näitä uudempi kalustovaja.

1940-luvulla rakennettuja rakennuksia ovat muun muassa Asumalahden nykyinen päärakennus sekä Kujansuusta lohkottujen Penijoen ja Koivikon päärakennukset. Penijoen puinen karjarakennus on vuodelta 1925.

Saukonperän kulttuurimaisema mainitaan Pirkanmaan kulttuurihistoriallisten kohteiden joukossa. Siihen luetaan kuuluvaksi Saukkolampi rantaniittyineen ja vaihtelevasti kumpuilevine viljelmineen, jotka tarjoavat ympäristöstään poikkeavan maisemakuvan. Saukkolammen pohjoisrannalla, Mäkelän talon länsipuolella ranta on avoin ja siinä on osaksi kivistä peltoa. Osa lammen rannoista on metsittynyt, jolloin avoin maisema on peittynyt.

Maarekisterikirja vuoteen 1989. Hämeen maanmittauslaitoksen arkisto, Hämeenlinna.

Asumalahti, Kaarlo 2001: Asumalahden suvun vaiheita kolmella vuosisadalla. Kirjapaino Painomusti Oy, Ikaalinen.

Ikaalisten entisen emäpitäjän historia I vuoteen 1640. Honkajoen kunta, Ikaalisten kaupunki, Jämijärven kunta, Kankaanpään kaupunki, Kihniön kunta, Parkanon kaupunki. Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala 1996.

Ikaalisten entisen emäpitäjän historia II 1641-1721. Honkajoen kunta, Ikaalisten kaupunki, Jämijärven kunta, Kankaanpään kaupunki, Kihniön kunta, Parkanon kaupunki. Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala 1999.

Kyrösselän takaa. Röyhiö kertoo ja tarinoi. Röyhiön kyläkirja. Röyhiön kyläseuran julkaisu. Painomusti Oy, Ikaalinen 1999.

Prikanmaan seutukaavoitus. Pirkanmaan kulttuurhistorialliset kohteet. Julkaisu B 174. Tampereen seutukaavaliitto 1990.

Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurhistorialliset ympäristöt. Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 16. Musevirasto, Ympäristöministeriö. Helsinki 1993.

Suuri maatilakirja II. Turun ja Porin lääni; Satakunta, Ahvenanmaa. Kustannustuote Oy, Helsinki. Kirjapaino Oy Savo, Kuopio 1964.